Extremeä Osunassa Espanjassa 2006

teksti ja kuvat Anu Auno

Kansainvälinen Bretonikerhojen järjestön A.I.C.E.B.:n aloitteesta lähtenyt Bretoneiden Euroopan mestaruuskilpailu ratkottiin 13.-14.2.2006 jo 19. kerran. Tällä kerralla järjestelyvastuussa oli Espanjan Bretonikerho. Kilpailupaikaksi valittu Osuna on Andalusiassa vajaa 100km Malagasta koilliseen.

Mestaruuskilpailu sisältää kaksi erillistä koetta peräkkäisinä päivinä. Molempien päivien pisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä saanut koira voittaa. Koirat laitetaan molempina päivinä pisteiden perusteella paremmuusjärjestykseen ja mikäli pisteet riittävät, jaetaan molempina päivinä myös cacit, varacacit, cact ja varacact (maan käyttövalion arvoon oikeuttava sertifikaatti). Koiran pitää kokeessa esittää erinomaista työskentelyä (laatuarvostelu exellent), jotta se voi saada sertejä.

Mestaruuskilpailuun on osallistumisoikeus A.I.C.E.B:n jäsenkerhoilla, jota on tällä hetkellä 24 maassa. Suurin osa maista on Euroopassa, mutta mukaan kuuluvat myös Argentiinan, Kanadan ja Japanin kerhot. Mukana kilpailussa oli 12 maata, joista Suomi ja Kypros olivat mukana ensimmäistä kertaa (tai niin minä avajaispuheesta ymmärsin.

Suomen joukkue: vasemmalla Antti Auno ja FIN MVA ja KVA Karhutassun Belinda sekä oikealla Vesa Virkkula ja Fin KVA Tråsletten’s Aabitte

Ranskan bretonikerhon sivuilla on kuitenkin kuvia vuoden -05 kilpailusta, mukana joukkue poseeraamassa Kyproksen lipun vieressä??). Kilpailu käydään sekä yksilöinä että joukkueina. Joukkueen koko on 2-4 koiraa, joista kolmen parhaan tulos lasketaan mukaan. Lisäksi mukaan saa ilmoittaa yhden varakoiran.

Espanjasta lähetettiin jo syksyllä alustava tiedustelu halukkuudesta osallistua EM-kilpailuun. Tuolloin kemijärveläinen Virkkulan Vesa otti yhteyttä minuun ja ilmaisi halunsa lähteä kokeilemaan eurooppalaista tapaa kilpailla. Koska Vesa oli joka tapauksessa lähdössä, pohdimme mieheni Antin kanssa että voisimme lähteä matkaseuraksi. Niinpä Espanjaan ilmoitettiin Suomesta osallistujiksi Vesa Virkkula ja bretoninarttu Tråsletten’s Aabitte (Bitte) sekä Anu ja Antti Auno ja bretoninarttu Karhutassun Belinda (Lola) ja bretoniuros Kesakon Leonardo (Leo). Bitte ja Lola ovat molemmat käyttövalioita ja Leon saavutukset kokeessa ovat kaksi AVO2-tulosta.

Extreme alkaa

Monenmoisen miettimisen ja eri vaihtoehtojen selvittämisen jälkeen päädyimme matkustamaan Espanjaan lentämällä Malagaan ja sieltä sitten vuokra-autolla Osunaan. Koska lentokoneiden ruumatiloihin ei oteta kuin kaksi koiraa/lento, oli reiteissä ja aikatauluissa jonkinmoinen sovitteleminen. Lopulta Vesa matkusti paikalle jo perjantaina ja palasi vasta viikon päästä sunnuntaina, kun me vielä suunnittelimme menoa sunnuntaille ja paluuta torstaille. AirFinlandin henkilökunnan oivallisella avulla saimme lopulta matkamme järjestymään toivotulla tavalla. Vielä viime hetken takapakkina Leo loukkasi jalkansa juuri ennen matkaa ja jouduimme jättämään sen kotiin.

Matka meni lopulta ihan mukavasti, mutta perillä odotti yllätys. Järjestäjille oli informoitu matkustusaikataulu ja majoitustarve. Siitä huolimatta majoitus oli varattu meille ainoastaan maanantaista keskiviikkoon. Onneksi hostellisssa oli tilaa, jottemme joutuneet nukkumaan autossa. Koska kyseessä ei ollut mikään massaturismin kohde, oli majoitusta koko kaupungissa varsin rajoitetusti tarjolla. Seuraavan yllätyksen koimme, kun yritimme viedä koiraa huoneeseemme: ei missään tapauksessa. Onneksi hostellilla oli autotalli, jonne saimme automme yön ajaksi. Rakkaan perheenjäsenen jättäminen yöksi autoon kadulle ei tuntunut millään tavalla houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eikä Lolakaan automajoituksesta mitenkään erityisesti ilahtunut. Se kun on tottunut metsästysreissuilla nukkumaan isännän kanssa samassa makuupussissa tai vähintään viereisessä. Sinänsä majapaikka oli ihan viihtyisä ja varustetaso hyvä. Se oli juuri remontoitu, osin remontti oli jopa kesken (meidän huoneessamme vielä rakennuspölyt lattialla…) Erittäin suurena plussana samassa majapaikassa asuneet hollantilaiset tuulettivat jo aamusta hanoista tulevaa lämmintä vettä. Ei nimittäin mikään itsestäänselvyys.

Hieman koesysteemistä

Kevätkokeet käydään FCI:n hyväksymillä kansainvälisten kokeiden säännöillä. Eri koeluokkia ei ole, vaan eri-ikäiset ja -tasoiset koirat kisaavat kokeessa keskenään. Kokeessa on kullakin ryhmällä kolme tuomaria, joista yksi on päätuomari ja kaksi muuta avustavia. Tuomarit kulkevat n. 15-30 metrin päässä toisistaan vastatuuleen. Ohjaaja kulkee tuomareiden edellä, muttei saa sivusuunnassa ohittaa aputuomareita. Koiran tulee luovia vastatuuleen annettuun suuntaan. Se saa liikkua sivusuunnassa laajemmin, mutta haun pitää olla vauhdikasta ja riistalle pyrkivää. Hajujen tarkistukset tulee olla nopeita niin, että haun rytmi ei häiriinny. Koiralla on 15 minuuttia aikaa antaa näyttönsä. Mikäli koira ei tee virheitä, koko hakuaika käytetään. Muussa tapauksessa koiran koe keskeytetään. Alussa on kuitenkin ns. Vapaa minuutti, jonka aikana koira saa tehdä virheitä ilman että niitä otetaan huomioon arvostelussa. Virheiksi luetaan mm. törmäys, seisonnan purkaminen, oma-aloitteinen nosto, tottelemattomuus, liikkuminen lintujen lähdettyä ja riistatyössä eteneminen ohjaajan edellä.

Kun koira pysähtyy seisontaan, se ei saa liikkua, eli tarkentaminen ja tyhjän seisonnan purkaminen ovat virheitä pahinta laatua. Tästä syystä tyhjän seisominen taas ei ole virhe, ainakaan kovin vakava. Useista tyhjistä seisonnoista seuraa korkeimpien palkintosijojen menetys, mutta palkitsemista ne eivät kuitenkaan estä.

Kun koira pysähtyy seisomaan, vauhdikkaasta ja laajasta hausta johtuen jopa 400 metrin päässä ohjaajasta, ohjaaja laittaa hirvivaihteen päälle ja syöksyy seisonnalle starttipistooli tanassa. Koska riistaa ei pudoteta, on aivan sama missä vaiheessa linnut pelästyvät paikalle tömistelevää ohjaajaa ja häipyvät. Tässä kohdassa aina ammutaan, oli koira 10 tai sadan metrin päässä ohjaajasta. Jos koira pysyy täysin paikallaan, on riistatyö tehty. Metsästyksellisyys on varsin kaukana ko. toiminnasta. Riistatyön jälkeen koira kytketään ja sen kanssa siirrytään muutama metri eri paikkaan. Tuomarin luvalla koira lasketaan uudelleen irti ja sen hakuerä jatkuu kunnes 15 minuuttia on täynnä. Tämän jälkeen koiraa kokeillaan vain siinä tapauksessa, että kokeessa on kaksi samanarvoista kilpailijaa ja niistä pitää selvittää parempi. Vapaaminuutin ja kokeen päättyminen ilmoitetaan jahtitorven törähdyksellä.

Ensimmäinen koepäivä

Kokoonnuimme aamulla kilpailukeskukseen varsin epätietoisissa tunnelmissa. Emme olleet saaneet juurikaan etukäteisinformaatiota ja koska olimme majoitettuina muualle (kilpailukeskus oli hotelli), emme olleet ehtineet aamulla sen tarkemmin tietoa etsiäkään. Myöhemmin kuulimme, että kaikki eivät olleet saaneet sitäkään vähää etukäteisinfoa kuin me. Kilpailukeskuksessa ei näyttänyt kenelläkään olevan kiire mihinkään, joten etsimme käsiimme henkilön jolle maksoimme osallistumismaksumme. Siinäkin tuntui olevan ylitsepääsemättömiä ymmärrysvaikeuksia kunnes Vesa, kehitysvammaisia lapsia erityisopettajana opettamaan tottunut, väänsi asian rautalangasta. Seuraavaksi tutkimme ilmoitustaulua, jolla oli näkyvissä arvotut ryhmät osallistujineen ja tuomarit. Iloksemme havaitsimme että Lola ja Bitte oli arvottu samaan ryhmään.

Marssimme lavalle esittelyä varten

Jonkin aikaa odoteltuamme törähti jahtitorvi ja lähdimme siirtymään johonkin. Koska liikennevaloissa ei juuri odoteltu, minä ja Antti totesimme jonkin ajan kuluttua eksyneemme joukosta. Emmekä olleet ainoita. Kartta olisi auttanut paljon, mutta eihän sellaista ollut missään saatavilla eikä esillä. Vesa oli kuitenkin selvittänyt mihin piti mennä, joten hänen puhelimessa antamiensa ohjeiden perusteella löysimme perille ja virallisiin avajaisiin. Avajaiset pidettiin urheilustadionilla. Jokainen joukkue ryhmittyi oman maansa lipun eteen. Asiaan kuuluvien puheiden, jotka pidettiin espanjaksi ja käännettiin ranskaksi, jälkeen kunkin osallistujamaan joukkue esiteltiin erikseen kahden kansallispukuisen (?) airuen saattamana ja kansallislaulun kaikuessa taustalla. Puheissa kiitettiin erikseen meitä ensikertalaisia osallistumisesta.

Seremonian jälkeen osallistujille jaettiin numerolaput ja kokoonnuimme ryhmän oppaan auton taakse maastoon siirtymistä varten. Jotta kaikki ei olisi käynyt liian helposti, lähtivät kahden ryhmän johtoautot yhtä aikaa liikkeelle. Tällä kerralla olimme itse tarkkana ja kiilasimme niin lähelle omaa ryhmäämme, ettemme eksyneet matkalla.

Maastoista

Maisema Osunan ympärillä on tasaista, aukeaa, hieman kumpuilevaa peltoa ja lukemattomia oliivipuulehtoja. Metsiä ei ole, ainoastaan yksittäisiä mäntyjä tai palmuja siellä täällä. Lähinnä vastaavia maastoja suomessa ovat pohjanmaan lakeudet sillä erotuksella, että Osunassa ei juurikaan ollut ojia. Kokeet pidettiin oraspelloissa ja riistana olivat punajalkapyyt. EM-kilpailujen alueet olivat paikallisen metsästysseuran hallinnoimia ja rauhoitettuja muulta metsästykseltä, joten lintuja oli runsaasti. Koska samalla ohjaajalla voi olla useita koiria ja ne voivat olla eri ryhmissä, ei seuraavana hakuvuorossa oleva koira välttämättä ole paikalla. Niinpä totesimme yllättäen Lolan olevan ensimmäisenä hakuvuorossa, vaikka se oli listalla arvottu kolmanneksi.

Koira-auto espanjalaiseen tyyliin

Euroopassa kanakoirien kokeessa kuljetaan aina vastatuuleen, joten jokaisen hakuerän alussa suoritettiin erinäisiä heinien heitto-operaatioita ilman liikkeiden selvittämiseksi. Kun etenemissuunnasta oli päästy tuomarien toimesta yksimielisyyteen, Lola käskettiin hakuun. Jokaisen hakuerän alussa on minuutin mittainen ”vapaa” jakso, jonka aikana sattuneita virheitä ei huomioida. vapaajakson päättyminen ilmoitetaan torven törähdyksellä. Sen jälkeen koiralla on vielä 14 minuuttia aikaa osoittaa kykynsä, ellei se sitä ennen tee virhettä. Lolalla oli epäonnea sen törmättyä lintuihin seisomatta, joten sen kokeilu päättyi siihen. Seuraavaksi vuorossa oli Bitte, jolle kävi myös törmäys, mutta ensimmäisen minuutin aikana, joten se sai vielä jatkaa. Vesa yritti ohjata koiraa annettuun suuntaan, mutta Bitte päätti toisin ja kävi pellon toisessa päässä kääntymässä. Ilmeisesti tästä tottelemattomuudesta johtuen Biten kisa päättyi siihen. Näiden episodien aikana myös tuuli oli virinnyt hieman voimakkaammaksi, jolloin voimme havaita että koiramme olivat kuitenkin joutuneet etenemään sivutuuleen. Meidän kokeessamme se ei olisi haitannut, koska Suomessa voittajaluokan koirat hakevat missä tuulessa tahansa. Eurooppalaisessa kokeessa pitäisi kuitenkin esittää vastatuulihakua annettuun suuntaan ja haku myös arvostellaan vastatuulihakuna. Takamyötäisessä haku siis näytti suhteellisen erikoiselta. Varsin tilanteeseen sopimattoman kielitaitomme johdosta emme pystyneet asiasta sen enempää protestoimaan, toisin kuin muut. Tulimme huomaamaan.

Monet kastelivat koiransa ennen hakuerää

Kokeen kulku: keskellä ohjaaja ja päätuomari, reunoilla aputuomarit

Ensimmäisen päivän parhaat

Koska olimme tulleet paikalle tarkoituksena opetella koesysteemiä, seurasimme koko päivän ryhmän mukana. Hieman meitä lohdutti havaita, ettei muillakaan välttämättä mennyt koe aivan odotusten mukaisesti. Eräs narttu aloitti vakuuttavasti tekemällä pari hakuluovia – seisonta- riistatyö. Ohjaaja kytki koiran, siirtyi hieman ja laittoi koiran uudelleen hakuun: muutama luovi- seisonta- riistatyö. Taas koira kiinni. Nyt sillä olisi ollut kasassa näytöt hyvinkin korkeisiin palkintoihin, mutta koska 15 minuutin koe-erää oli vielä jäljellä, koira piti laskea vielä irti. Koira teki yhden luovin, sai hepulin ja syöksyi kohti horisonttia ohjaajan vihellyksistä välittämättä. Sen peli oli menetetty. Upeaakin työskentelyä toki näimme ja useita hirven lailla kirmaavia ohjaajia. Harmittelimme, ettei tullut hommattua videokameraa mukaan. Näimme nimittäin myös oikeaoppista ja näyttävää hakua sekä hienoja riistatöitä.

Kaikkien ryhmien valmistuttua selvisivät ensimmäisen päivän tulokset:
1.uros Ray de la Source aux Perdrix, Ranska
2.uros Jas de Sol y Luna, Espanja
3.narttu Ambra, Kreikka
4.uros Scoop du Bois au Pairon, Ranska

Toinen päivä

Edellisestä päivästä oppineena emme pitäneet kiirettä, vaikka aikataulun mukaan olisi pitänyt olla jo lähdössä maastoon, kun me olimme vasta nauttimassa aamupalaa majapaikassamme. Saavuttuamme kilpailukeskukseen, totesimme ettei kiirettä todellakaan ollut. Aikataulussa lähtö maastoon oli merkitty klo 8.30, mutta kymmeneltä ei vielä ollut edes näkyvissä mitään merkkiä lähdöstä. Lopulta torvi törähti ja pääsimme liikkeelle. Edellisen päivän tapaan lähtö oli hyvin sekava, mutta pidimme varamme ja peesasimme omaa ryhmäämme tiukasti. Olimme siis oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja koe pääsi alkamaan. Tällä kerralla kaikki koirat olivat oikeassa järjestyksessä ja saimme seurata hienoa työskentelyä. Edellisen päivän kolme parasta koiraa olivat kaikki meidän ryhmässämme ja edelleen vakuuttavia. Jostakin syystä meidän koiriemme kohdalla ei taaskaan ollut niin tarkkaa sen tuulen suunnan kanssa, joten molemmat suorittivat hakueränsä sivutuulessa ja niiden koe päättyi törmäykseen.

Toisen päivän ryhmämme

Loppujen lopuksi kaikki koirat ja ryhmät saivat eränsä käytyä ja kokoonnuimme palkintojen jakoon paikallisen hotellin tiloihin. Hotelli on entinen paikallisen ruhtinaan palatsi ja puitteet siis sen mukaiset. EM-kilpailun lisäksi espanjalaiset muistivat toisiaan erilaisilla muistoesineillä niin runsaasti, että tilaisuus kesti kolmatta tuntia. Toistensa ja kisassa palkittujen lisäksi espanjalaiset antoivat jokaiselle osallistujalle muistoksi keraamisen seinälautasen ja pullon osunalaista oliiviöljyä. Ladyt saivat lisäksi viuhkan asiaankuuluvilla muistokirjoituksilla. Lisäksi jokaisen maan kerhon puheenjohtajalle lähetettiin joukkueen mukana lahja (kello, kiikari ja kynä). Koska tilaisuus pidettiin hotellissa, jonne ei tietenkään saanut tuoda koiria, jouduimme jättämään koirat autoihin ja ikkunat raolleen. Päivä oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, joten Antti kävi välillä katsomassa koiraa. Kuinka ollakaan autoon oli murtauduttu sillä välin. Onneksi koira oli tallella. (Myöhemmin illalla hollantilainen pariskunta kertoi, että heidät oli yritetty veitsellä uhaten ryöstää keskellä kirkasta päivää: ”teillä on koiria, teillä on siis rahaakin”. Isäntä oli käskenyt ryöstäjät pois, kun ei uskonut heidän ryhtyvän murhaan keskellä kirkasta päivää. Oli onneksi oikeassa.)

Varsinaisen kisan palkinnot jaettiin kummankin päivän kolmelle parhaalle, EM-kilpailun kolmelle parhaalle yksilökilpailussa ja vielä joukkuekilpailun kolmelle parhaalle. Ensimmäisenä päivänä menestyneet koirat jatkoivat vakuuttavaa työtään ja tuloslista säilyikin yksilökilpailun osalta lähes muuttumattomana.

Tulokset:
1. Ray de la Source aux Perdrix, Ranska, om. P. Serase ohj. G. Dorbes. Euroopan Mestari
2. Jas de Sol y Luna, Espanja, om./ ohj. M. Andres
3. Scoop du Bois au Pairon, Ranska, om. M. Maviel ohj. J. F. Maïques

Joukkuekilpailu:
1. Ranska
2. Espanja
3. Hollanti

Miten muualla?

Vähäisen ranskankielen taitomme vuoksi emme valitettavasti saaneet kovinkaan paljon keskusteltua muiden maiden edustajien kanssa. Ainoastaan hollannin joukkueen jäsenet osasivat englantia ja heidän kanssaan keskustelimmekin sitten varsin paljon.

Ranskassa bretoni on suosituin metsästyskoirarotu (n.5500 rekisteröintiä vuodessa) ja myös muualla Euroopassa se on lisännyt suosiotaan. Rekisteröintimäärät voivat silti olla varsin pieniä, esimerkiksi Hollannissa arvioitiin olevan n. 90 bretonia, joista vain 15 ovat ’aktiivisia’ eli käyvät kokeissa. Metsästyskoiria rekisteröidään kaiken kaikkiaan varsin vähän, koska metsästysmahdollisuudet ovat hyvin rajoitetut. (Kaikkien Euroopan maiden tilanne ei ole samanlainen, mutta hyvin monessa maassa kuitenkin.) Pellot ja metsät ovat pääsääntöisesti yksityisessä omistuksessa, jolloin metsästysmahdollisuutta ei ole muilla kuin maanomistajilla. Tästä johtuen koirat ovat usein ammattikouluttajalla, joka myös hoitaa niiden kilpailuttamisen. Harjoittelumaastojen vuokraaminen saattaa maksaa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, jolloin niiden vuokraaminen voi olla mahdotonta yksityiselle ihmiselle. Kokeet ovatkin erittäin suosittuja, ovathan ne monelle ainoa mahdollisuus saattaa koiransa kosketuksiin riistan kanssa.

Koirat eivät tällaisessa tilanteessa välttämättä ole samalla tavalla perheenjäseniä kuin Suomessa. Emme silti nähneet esimerkiksi tottelemattomia koiria, eivätkä ne pelänneet ohjaajiaan tms. Koirat olivat silti enemmän kilpailuvälineitä. Niitä pidettiin autossa meidän mielestämme osa jopa ala-arvoisissa oloissa: häkissä, johon me olisimme laittaneet kissan kokoisen eläimen, oli iso bretoniuros ja jos häkki oli bretonin kokoinen, oli koiria siinä kolmekin. Peittoja ei ollut tai muita pehmusteita. Eikä koiria todellakaan otettu autosta muuten kuin kisaa varten. Toisaalta autot oli varustettu kaikella tarpeellisella koirien pesuun tarkoitetusta vesiletkusta lähtien. Minua ilahdutti portugalin joukkueen edustaja, joka oli lähtenyt kisaan koko perheen voimin. Muuallakin koiraharrastusta siis pidetään koko perheen juttuna. Tunnelma ei missään vaiheessa tuntunut meidän kokeiden kaltaiselta leppoisalta tapahtumalta, vaan kilpailu oli selkeästi pääasia.

Hollantilainen koira-auto, huomaa erityisesti ’pikku’ uros ’suuressa’ häkissä

Mitä tästä opimme?

Jalostuksen kannalta koemuoto ei välttämättä anna ihan kaikkea sitä mitä Suomessa on totuttu hakemaan. Koirista saa kyllä selville niiden juoksuvauhdin ja kyvyn haistaa linnut – pärjätäkseen voitokkaasti koiran pitää olla vauhdikas ja hyvävainuinen, jotta se ehtii löytää riittävän määrän lintuja. Sen pitää myös olla varma hajun lähteestä niin, ettei se seiso tyhjää tai vastaavasti törmää lintuihin. Toisaalta kevätkokeissa voi pärjätä loistokkaastikin koira, joka ei etene ollenkaan tai joka ei nouda, koska näitä osa-alueita ei kokeilla (Ohjaaja voi syöksyä seisonnalle sellaisella vauhdilla ja metelillä, että linnut varmasti karkottuvat.). Koska koirien päätarkoitus on kilpailu, ne myös jalostetaan sitä varten. Ulkomuodolla ei juuri ole väliä, mikäli koira vain juoksee riittävän lujaa. Niinpä esimerkiksi voittajalla on reilusti löysät kyynärpäät, huonot tassut ja runkokin hieman sinnepäin. (Luonne sen sijaan vaikutti mukavalta ja pää oli kaunis). Kisassa oli voittopuolisesti löysäkyynärpäisiä koiria, pahin näkemäni väli kylkiluiden ja kyynärpään välillä oli lähes 10 senttiä. Koirat olivat myös ilmavia ja suuria, toisin kuin rotumääritelmässä esitetään. Koirilla saattaa olla purentavikoja ja rakenteellisia vikoja ilman että ne ketään häiritsevät.

Minulta kysyttiin ennen matkaa, että miten koiraa pitäisi kouluttaa, mikäli haluaa osallistua vastaaviin tapahtumiin jatkossa. Kokemamme ja näkemämme perusteella vastaan seuraavaa. Koira pitää opettaa siihen, että kun se pääsee irti, ilo loppuu lyhyeen, eli hakuerästä pitää ottaa kaikki irti. Ei siis mitään aamustailtaanmetsälläviikkokerrallaan- reissuja, koska koira joka säästää voimiaan tulevaa varten ei pärjää näissä kisoissa. Lisäksi koiralle pitää opettaa, että seisotaan vain ja ainoastaan lintuja ja kun seisotaan, niin siitä ei sitten liikuta. Koiran kanssa kuljetaan vain ja ainoastaan vastatuuleen. Lisäksi koiralle opetetaan, että hajujen kanssa ei jäädä tuuskaamaan, vaan vauhti säilyy koko ajan. Suomessa on kyllä sellaisia bretoneja, jotka voisivat hyvinkin pärjätä mannermaiden kokeissa, eli terve menoa vaan valloittamaan uusia alueita. Tehkää kuitenkin niin, niin kuin viisaammat tekevät, eli menkää ajoissa tutustumaan koemaastoihin ja –lintuihin koiranne kanssa.

Positiiviseksi lopuksi

Vesa osallistui Bitten kanssa ennen ja jälkeen EM-kisan kokeisiin, joista tuomisina oli kaksi TB- tulosta (tres bon, erittäin hyvä). Oli koira päässyt hakemaan vastatuuleen…