Kuva: 1910-luvulla kuvattu herra F. Mege’n bretoni SOÏC DU COSQUEROU
BRETONIN HISTORIA
Koonnut Päivi Pesonen
Rotuna bretoni tunnustettiin virallisesti vuonna 1907, mutta vanhat kirjoitukset viittaavat sen juurten ulottuvan kauas keski-ajalle saakka. Tarkkaa rodun varhaishistoriaa on jokseenkin vaikea jäljittää, kuitenkin bretonin ja monien muiden eurooppalaisten seisojien varhaisimmaksi esi-isäksi mainitaan yleisesti ”Oyselin koira”, joka eli 1300-luvulla Reinin alueella ja jolla metsästettiin verkkojen avulla. Ranskalaisten epagneul-tyyppisten (=koira jolla on keski-pitkä, laineikas turkki) koirien katsotaan muodostuneen 1600–luvulla, mutta näiden koirien ulkomuoto poikkesi kovasti nykypäivän bretonista. Alunperin epagneul-sanan arvellaan tulevan keskiaikaisen ranskankielen sanasta s’espagnir, joka tarkoittaa ryömimistä.
Rodun synty
Rodun kotiseutu Bretagne oli aikoinaan melko eristäytynyttä muusta maasta ja sen asukkaat olivat hyvin köyhiä eläen vaatimatonta elämää. Jo 1800-luvulla tiedetään tuolla alueella esiintyneen epagneul-tyyppisiä koirakantoja, joita paikallisten metsästäjien kerrotaan käyttäneen apureinaan. Nämä koirat olivat tyypillisesti melko pieniä, asustivat maaseudulla ja olivat usein luonnostaan lyhythäntäisiä. Ne olivat tehokkaita kurppien, jänisten ja myös muun riistan metsästyksessä, mutta vanhojen kertomusten mukaan käyttäytyivät kuin spanielit, jahdaten lintuja ja ajaen ne lentoon.
Bretagnen eristyneisyyden takia paikallinen koirakanta säilyi pitkään melko erillään ulkopuolisista vaikutteista. Alueella oli kuitenkin runsaasti riistaa ja kaikki oli halpaa, joten 1800-luvun lopulla Bretagneen alkoi saapua englantilaisia metsästäjiä mukanaan settereitä ja springerspanieleita. Englantilaisten koirat risteytyivät maaseudulla asustavien epagneul-tyyppisten koirien kanssa varmasti osittain tahattomasti, mutta luultavasti myös suunnitellusti tarkoituksena parantaa ranskalasten omia koirakantoja.
Bretonien esi-isät olivat erinomaisia, sitkeitä ja päättäväisiä metsästyskoiria, jotka luonnostaan metsästivät älykkäästi. Joukko ranskalaisia kiinnostui näitä rodun varhaisista edustajista, sillä he huomasivat niiden erityiset ominaisuudet ja valtavan intohimon metsästykseen. 1800-luvun lopulla rotua ryhdytiin määrätietoisesti kehittämään. Aluksi risteyttäminen settereihin nähtiin hyödyllisenä, mutta pian kuitenkin koettiin ettei risteytyksiä voida jatkaa vaarantamatta bretonien erityistä luonnetta, ominaisuuksia ja alkuperäisyyttä.
Nykyisen kaltaisen bretonin historian katsotaan alkavan vuonna 1896, jolloin Pariisin näyttelyssä esitettiin epagneul-tyyppisten koirien ryhmässä bretoni tiettävästi ensimmäisen kerran. Koira oli 4-vuotias maksa-tricolor uros ”Pinçon-Royal” (i. Pritemps, e.Fauvelle). Pian tämän jälkeen, 1898, bretoni ”Myrrha d’Amorique” voitti ensimmäisen sijan Ranskassa käyttökokeessa.
Piirros varakreivitär de Cambourgin omistamasta uroksesta ARVOR DU COS-KER,
joka oli ensimmäisiä rekisteröityjä bretoneita ja palkittiin 1. palkinnolla Pariisin näyttelyssä 1908.
Herra J. Patin’in (kennel DE CALLAC) 2 urosta ja 4 narttua vuonna 1913.
Herra de Bernardieres’n (kennel du Boulouard) kirjavan näköinen bretoniviisikko 1920-luvulla.
Ensimmäinen rotuyhdistys ja rotumääritelmä
Vuonna 1907 perustettiin ”Le Club Français de l’Epagneul”, jonka alaisuuteen kuului 4 epagneul-tyyppistä rotua; epagneul francais, epagneul breton, epagneul picard ja epagneul pont-audemer. Tuolloin myös joukko bretoneista innostuneita kokoontui Loudeaucissa ja he perustivat oman rotuyhdistyksen bretoneille ”Club de l’Epagneul Breton à Courte Queue Naturelle” (courte queue naturelle = luontaisesti lyhyt häntä) tavoitteenaan kehittää ja parantaa rotua systemaattisesti.
Ensimmäinen bretonin rotumääritelmän luonnos laadittiin jo samana vuonna, ja vuotta myöhemmin (1908) se hyväksyttiin pienin muutoksin. Ranskan kennelliitto hylkäsi luonnoksessa mainitun musta-valkoisen värityksen – ilmeisesti Epagneul Francais-rodun harrastajien vaikuttamana – sillä mustan ei katsottu kuuluvan epagneul-tyyppisiin rotuihin. Bretoneilla mustaa kuitenkin esiintyi yleisesti jo tuolloin. Ensimmäinen rotumääritelmä hyväksyi vain luonnostaan lyhyen hännän, mutta tuo vaatimus poistettiin 1933 ja typistetty häntä tuli sallituksi. Vasta vuonna 1956 Ranskan Bretoniyhdistys onnistui saamaan läpi vaatimuksensa mustan värin sisällyttämisestä rotumääritelmään.
Ranskan kennelliiton ensimmäiset virallisesti rekisteröimät bretonit olivat 8.2.1905 syntynyt oranssi-valkoinen uros ”Boy” (LOF11609, i. Compere II, e. Mascotte) ja 24.3.1903 syntynyt maksa-valkoinen narttu ”Marpha I” (LOF11610, i. Compere, em. Finette). Niiden jälkeläinen, 1908 syntynyt narttu ”Nell” (LOF13092) oli ensimmäinen musta-valkoinen rekisteröity bretoni ja kaikenkaikkiaan 344. rekisteröity rotunsa edustaja.
1920-luvulla syntynyt uros POTIC II (i. Potic, e. Pedda II) edisti oikeaa rotutyyppiä
ja tulisi hyvin palkituksi myös nykypäivän näyttelykehässä.
Ranskassa ja Hollannissa 1920- ja 30-luvulla syntyneitä bretoneita.
Bretonien historia Amerikassa
Ensimmäinen bretoni vietiin Amerikkaan vuonna 1933 Ranskasta ja vähitellen rotu saavutti jalansijaa myös valtameren toisella puolen. Noina aikoina viedyt bretonit olivat pääosin Cornouaille-linjoista. Hankalat kulkuyhteydet ja viestintävaikeudet tekivät yhteydenpidosta kuitenkin vaikeaa ja USA:ssa koesäännöt poikkesivat kovasti eurooppalaisista, joten rotu kehittyi Amerikassa eri suuntaan. Toisen maailmasodan tullessa välit katkesivat täysin lähes 15 vuodeksi ja tuona aikana tyyppi ehti jo kehittyi huomattavasti alkuperäisestä poikkeavaksi.
Rodun jalostus Amerikassa jatkui ”harhasuuntaan” ja siellä on tähän päivään asti säilynyt tyyppi, joka sekä työskentelytavaltaan että ulkomuodoltaan eroaa alkuperäisestä ranskalaisesta bretonista, mm. he noudattavat eri rotumääritelmää kuin rodun kotimaassa. Näistä koirista käytetään yleisesti termiä ”American Brittany”. Sittemmin Amerikkaan on viety alkuperäistä ranskalaista tyyppiä ja taustaa olevia koiria, joita kutsutaan ”French Brittanyiksi” tai käytetään alkuperäistä nimeä ”Epagneul Breton”. Näitä kahta tyyppiä kasvatetaan pääosin erillään, sillä ne poikkeavat niin paljon toisistaan, että monet pitävät niitä omana rotunaan. Aika-ajoin herääkin keskustelua näiden kahden tyypin jakamisesta virallisesti omiksi roduikseen.
Yllä ja oikealla Ranskasta Amerikkaan 1936 viety uros CH-B Trialer GWENNEC DE L’ARGOAT (s. 6.4.1932, i. Aotrou De Cornouaille, e. Coantic de Cornouaille).
Amerikan bretoniklubin päänäyttelyn voittaja vuodelta 2010, tyypillinen ”American Brittany” uros WILLOWICK TALLTEAN.
”American Brittanyitä” esiintyy myös muulla maailmassa, erityisesti Kanadassa, Australiassa, Japanissa, Etelä-Amerikassa, mutta jonkin verran myös mm. Pohjoismaissa. Vaikka Norja on FCI:n jäsenmaana sitoutunut kunnioittamaan rotujen alkuperämaiden ohjeistuksia, he ovat käyttäneet American Brittany-tyyppisiä koiria jalostukseen ja heidän bretonikantansa poikkeaa melko suurelta osin Ranskan ohjeistuksista. Ranska jopa esitti vuonna 2005 Norjan rotujärjestölle selvityspyynnön tilanteesta.
Amerikan kennelliitto AKC rekisteröi vuosittain yhteensä noin 8000 bretonia ja maassa onkin yksi maailman suurimmista bretonipopulaatioista, tosin suurin osa niistä on American Brittanyita.
Rodun tausta Suomessa
Ensimmäiset kaksi bretonia tuotiin maahamme 1960-luvun alussa, mutta varsinainen kasvatustyö alkoi vasta 1970-luvulla Opri Siikin Norjasta tuomien koirien myötä. Rotu, josta tuolloin käytettiin nimeä Bretagnenspanieli, sijoitettiin ensin Spanieliliiton alaisuuteen ja osallistui myös kyseisen järjestön kokeisiin. Seisontaominaisuutensa vuoksi bretoni vaihtoi vuonna 1978 rotujärjestöä ja kuuluu nykyään Saksanseisojakerho ry:n alaisuuteen.
Nykyisin Suomessa rekisteröidään keskimäärin 90-100 pentuja vuodessa ja rotu lisää jatkuvasti suosiotaan metsästäjien joukossa riistaintoisena ja sinnikkäänä metsästyskumppanina. Sen pääasiallinen käyttötarkoitus Suomessa on kanalintujen metsästys, mutta sitä käytetään kaikessa linnustuksessa ja apuna myös muun riistan metsästyksessä.
Kaksi merkittävää tekijää suomalaisten bretonien historiassa: Opri Siik ja uros Fin mva Caesar s. 1976
Bretoni tänä päivänä
Bretonin metsästysominaisuuksia on arvostettu ja pyritty vaalimaan sen syntyajoista nykypäivään saakka. Vuonna 1933 M.Mège kirjoitti Ranskan bretonikerhon vuosikirjassa:
Kautta aikojen tämä rotu on tunnettu hyvänä kaiken riistan koirana. Se metsästää laukalla ja merkkaa seisontansa pää korkealla ja on hyvin halukas nostoon. Sen on huomattu olevan erikoisen hyvä soilla ja metsissä sekä luontaisena noutajana.
Ranskalaiset arvostavat rotuaan suuresti ja heidän omistautuneisuuden ja pitkäjänteisyyden ansiosta meillä on tänä päivänä bretoni; iloinen, tarmokas seisova lintukoira pienessä tiiviissä paketissa. Ranskan bretonikerho kuvailee jatkavansa kerhon perustajien työtä vaalimalla rotua, jossa yhdistyvät ensiluokkaisen metsästyskoiran ominaisuudet; terveys, vireys, älykkyys ja tehokkuus. Myös sen pieni koko on etu nykyajan maailmassa. Rotu nauttiikin ominaisuuksiensa ansiosta valtavaa menestystä. Se on lukumäärältään suosituin ranskalainen seisojarotu ja levinnyt lähes kaikkialle maailmaan. Alunperin rotua arvostettiin ennen kaikkea suurenmoisena kurppakoirana, mutta se on erinomainen seisova ja noutava koira kaiken riistan metsästykseen.
Pelkästään Ranskassa bretoneita rekisteröidään vuosittain arviolta noin 5500 pentua ja suosio kasvaa jatkuvasti muuallakin. Esimerkiksi Englantiin ensimmäiset bretonit vietiin pitkästä karanteenista huolimatta vuonna 1981 ja Puolaan ensimmäiset bretonit vietiin 1995. Kreikassa bretoni on jo metsästäjien suosikki ja on mennyt ohi pointtereista ja settereistä. Ranskan lisäksi suurimmat populaatiot ovat määrällisesti Italiassa, jossa syntyy arviolta yli 8000 pentua vuodessa, sekä USAssa (pääosin ”American Brittanyita”).
Tyypikkäitä ranskalaisia bretoneita 1940-luvulta 2000-luvulle:
Lähteet:
Pouchain, Gaston: L’Épagneul Breton. 1976.
Willems, Pierre: The history of the « Epagneul Breton ». 2006.
Club de l’Épagneul Breton 100 ans -juhlajulkaisu. 2008.
Saksanseisojakerho ry:n jalostustoimikunta: Bretonin jalostuksen tavoiteohjelma. 2006.
Club de l’Épagneul Breton: Standard de Travail de l’Epagneul Breton. Luotu 19.1.1986, muokattu 5.1.1991.
The Brittany Pedigree Database: Brittany-data.com
Epagneul Breton Club Nederland: De ’Drie Ritmeesters