BRETONIMESTARUUS/KOULUTUSPÄIVÄT
Bretonimestaruuskisa/koulutuspäivät pidetään 21-23.10.2016 Pohjanmaan lakeuksilla Ilmajoen Riistavallilla. Koe pidetään lauantaina 22.10 peltokoneena Ilmajoen maastoissa. Kokeessa tuomareina ovat Lauri Rauma ja Antti Auno. Ilmoittautuminen kokeeseen alkaa 1.9.2016 bretonimestaruussääntöjen mukaisesti.
Lauantaina kokeeseen pääsee seuraamaan koiria koeryhmien mukaan pellolle, missä on hieno mahdollisuus nähdä bretoneita tositoimissa ja myös nähdä koetoimintaa. Koeryhmissä opastetaan ja kerrotaan ensikertalaisille mitä kokeessa milloinkin tapahtuu. Hieno mahdollisuus tutustua kaer-toimintaan ja varsinkin pennun omistajille mahtava mahdollisuus päästä seuraamaan eritasoisia ja -ikäisiä bretoneita.
Kokeen jälkeen mahdollisuus tehdä noutotreeniä ja riistaan tutustumista. Tietysti sauna on illalla lämmin ja pientä noutokisailua myös luvassa.
Sunnuntaina pidetään Riistavallilla koulutuspäivä. Kouluttajana toimii Mika Harju. Koulutus tapahtuu eri ikäisillä ja erilaisista ongelmista kärsivillä esimerkkikoirilla. Koulutuksen aiheita esim nouto, hallinta, palkkaus ja yhteistyön parantaminen. Halukkaat esimerkkikoirat/ohjaajat ilmoittautuvat ennakkoon s-postilla osoitteeseen saarenpaa.petri@gmail.com. Mukaan mahtuu rajoitettu määrä esimerkkikoiria.

Ilmoittautumiset viikonlopulle osoitteeseen saarenpaa.petri@gmail.com

Hinnat viikonlopulle:
majoitus pe-su + ruoka 50e
vaunu tai matkailuauto 10e/päivä
koulutus jäsenille 10e
esimerkkikoirille 15e
ei kerhon jäsen 30e
koemaksu( kokeeseen ilmo alkaa 1.9) 60e